Bruttokansantuote. Sanahirviö ja muutenkin aikamoinen hirviö. Bruttokansantuotteella (BKT) mitataan näppärästi jonkun valtion taloudellista hyvinvointia. BKT on noususuhdanteinen silloin kun vienti ja tuonti vetää. Kauppa käy ja kansalla on luja usko talouteen varaa ostaa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun BKT:n kasvu paranee vuodesta toiseen joitakin prosentteja ja prosentin yksiköitä, menee herrojen mittapuun mukaan "kohtalaisesti mutta parannettavaa kyllä olisi". Jos sensijaan BKT tekee miinusmerkkisen tuloksen kuten esimerkiksi vuonna 2009, räpiköimme ylitsepääsemättömässä talouslamassa. Kansa lakkaa ostamasta ja kun rahaa ei tule yrityksiin mistään, on aika pistää väki pihalle. Työttömien määrä räjähtää taas kerran käsiin. BKT:n nollatuloskin olisi jo lähtökohtaisesti huono ja taantumuksellinen. Taantuman vaikutukset kantavat pitkälle kuten tiedämme 1990 luvun alun talouslamasta.
BKT on siis luku minkä suhdanteita on seurattava pelonsekaisin tuntein ja jonka nousemiseksi meidän kaikkien on tehtävä vielä kovemmin töitä ja pistettävä rahamme kiertoon viimeistäkin senttiä myöden. On ostettava ja hamstrattava. Pitää olla pelit ja vehkeet ja nurkat täynnä enemmän tai vähemmän tärkeää tavaraa, tarvitsee sitä eli ei. Ja sitten kun on omat rahat hassattu niin vähän pikavippiä tai kulutusluottoa ja taas voidaan kantaa kaupasta selkä vääränä kaikkea tarpeellista.
Jälkipolvet tulevat muistamaan meidät viimeisenä "yltäkylläisyyden sukupolvina" joka reilussa sadassa vuodessa progressoi itsensä BKT surffilautanaan pohjamudista viimeiselle allonharjalle, puutteesta yltäkylläisyyteen jolla oli kaikkiea yli äyräiden, vaan ei onnea.
Luonnonvaroja ollaan kuluttamassa loppuun kiihtyvällä tahdilla. Siitä huolimatta, suuryhtiöt valmistavat tuotteita joiden elinikä on tarkoituksella lyhyt. Kun tavara on risa, haetaan kaupasta uusi ja taas on tehty hyvä työ BKT:n eteen. Rikkinäinen tavara päätyy sitten pois silmistä alati kasvaville kaatopaikoille tai köyhän maailmanosan riesaksi. Maailma hukkuu paskaan mutta mitäs väliä sillä on kun talous sentään kasvaa.
BKT ei valitettavasti kerro mitään siitä kuinka hyvin valtion omistavilla ihmisillä menee. Nousukautena tilauskirjat pullistelee. Tehdään töitä kellon ympäri ja laskusuhdanteessa ne onnelliset, ketä ei ole saneerattu kiinaan, irtisanottu tai lomautettu, painavat töitä muidenkin edestä kun työt pitää kuitenkin tehdä. Niille onnettomille, kenen työpaikka laskusuhdanteen aikana saneerataan kiinaan, irtisanotaan tai lomautetaan, BKT:n lasku kristalisoituu työttömyytenä, yleisenä kurjuutena ja apatiaan vievänä onnen puutteena mitä sitten usein lääkitään viinalla. Muita vaikutuksia BKT:n heittelehtiessä lyhyellä aikavälillä Vesa Veronmaksaja tuskin huomaa.
Kun loputtomalta tuntuva taantuma on sitten ryvetty ja ryypätty läpi, ei ole ihme jos työ ei enää kiinnosta tai henkilö ei ole enää työkykyinen.
Mutta voiko taantumassa olla jotain hyvää? Yrittäjän näkökulmasta ja kaupallisessa mielessä kysehän on katastrofista mutta entäs tavallisella tallaajalla? Emme voi lopettaa kokonaan kuluttamista mutta voisimmeko elää maailmassa missä esimerkiksi haja-asutusalueilla ja maaseudulla ihmisten kasvimaat tuottaisivat vaikka neljänneksen omaan tarpeeseen kulutettavista elintarvikkeista? Missä kaupassa ei olisi yhdeksää eri vaihtoehtoa paahtoleipää jokaisen mieltymyksen mukaan vaan pari kolme lähituotettua? Tai kahtakymmentä erilaista pyykkipulveria? Valinnanvaraa tuntuu olevan jopa tuskastumiseen asti. Onhan se nyt vähintään maailmanloppu jos ruokakaupassa ei olekaan kattavaa lajitelmaa ulkolaisia juustoja ja viittätoista erilaista vauvanvaippaa. Kaikki tietenkin toistaan parempia.
Voitaisiinko kulutustavarat rakentaa kestämään? Pitäisikö erilaisten laitteiden (esim. radio- ja tv huolto) kadonnut korjaamokulttuuri herättää uudelleen henkiin? Tämä kaikki saattaa kuulostaa vähän Neuvostoliiton meiningiltä mutta erikoisempia- ja ns. luksushyödykkeitä voisi sitten tilata netistä juuri sen oman mieltymyksen ja tarpeen mukaan mikä taisi olla, hieman eri keinoilla, mahdollista neukuissakin kun tiesi mistä etsiä. Voisiko yksityisautoilun rajoittaa ainoastaan välttämättömiin liikkumisiin ja kuljettamisiin? Voitaisiinko ainainen rahan kanssa pelaaminen vaihtaa vaikka työsuorituksiin tai muihin hyödykkeisiin? Voisimmeko olla vähemmän markkinavoimien ohjattavissa? Voisimmeko olla yleisesti vähemmän ahneita?
Nyt tarvittaisiin kansaa talkoisiin! Nimittäin taantumustalkoisiin.
Kuinka paljon sinä olisit valmis uhraamaan impivaaralaisuuden alttarille? Onko elämässäsi mitään, mistä voisit tinkiä ajatellen pidempää tähtäintä kuin seuraava vuosineljännes?
"Viisaiden" mielestä mistään ei tarvitse tinkiä ja talouskasvun rajaton kasvu voi olla loputonta. Resurssien käydessä vähiin, ihan pian tehtaat tupruttavat avaruudessa louhien asteroideilta lisää talouskasvun polttoainetta.
Avaruustehtaita odotellessa, meidän kaikkien tehtaanjohtajasta siipiveikkoon olisi silti syytä alkaa opetella tulemaan toimeen vähemmällä. Resurssien käydessä vähiin ja väestön lisääntyessä räjähdysmäisesti tulemme kohtaamaan tällä menolla tulevaisuudessa globaalin pula-ajan ja regression, halusimme tai emme. Isku ei välttämättä ole niin kova jos taannumme jo hyvissä ajoin ennen sitä.
